Maanantain megafoni #10

Maanantain megafoni#10

Kun sanat kantavat - lapsen maailma jalkapallon takana

Jos kysyt lapselta, mikä jalkapallossa on parasta,

hän ei välttämättä mainitse voittoa, taktiikkaa tai sijoittumista.

Hän saattaa kertoa bussimatkoista, yhteisistä eväistä tai siitä, kun joku isompi pelaaja hymyili.

Jalkapallossa suurimmat muistot eivät aina synny kentällä.

Ne voivat löytyä vaihtopenkin viereisestä keskustelusta tai siitä tunteesta, kun joku näki ja ymmärsi.

Yhteiset hetket, kannustus, toisten hyväksyntä – ne rakentavat ilmapiiriä, jossa on helppo hengittää.

Ja kun ympäristö tuntuu turvalliselta, on helpompi pelata, yrittää ja kasvaa.

Pienet asiat rakentavat isompaa kokonaisuutta: turvallisuuden tunnetta, yhteenkuuluvuutta ja iloa.

Kun lapsi tietää, että kentän ulkopuolellakin on hyvä olla, kenttäkin tuntuu helpommalta astua.

Ja vaikka peli ei menisikään suunnitelmien mukaan, silti voi tulla tunne: haluan tulla uudestaan.

Tähän kaikkeen vaikuttavat myös sanat – ne, joita sanomme ääneen ja ne, jotka jäävät ilmaan.

Aikuisen lause voi olla kevyt, huomaamaton, ohimennen lausuttu –

ja silti lapsen mielessä painava.

Hyväntahtoinen kommentti voi vahvistaa tai jättää varjon.

Hetkellinen harmitus voi lapsen korvassa kuulostaa pysyvältä totuudelta.

Lapsi ei aina pysähdy kysymään, mitä aikuinen tarkoitti –

hän vain tuntee, mitä sanat saivat aikaan.

Yksi sivulause voi jäädä mieleen ja alkaa hiljaa muuttaa tunnetta:

en ehkä riitä, en ehkä kuulu.

Siksi meidän sanoillamme on merkitystä, silloinkin kun emme sitä itse huomaa.

Ne voivat vahvistaa tai haavoittaa. Rohkaista tai rajoittaa.

Ja kaikkein eniten ne voivat rakentaa tunnetta:

olen arvokas, minä riitän, minulla on lupa olla juuri minä.

Meidän tehtävämme on luoda ilmapiiri, jossa jokainen voi kasvaa, kilpailla ja kuulua – ilman pelkoa ja epävarmuutta.

Jalkapallo on osa lapsen maailmaa – ja sanoillamme rakennamme sen turvalliseksi ja kannustavaksi.

Rakennetaan sitä maailmaa yhdessä – lempeästi, sanoilla jotka kantavat.