Maanantain megafoni #5

Maanantain megafoni: Pysähdy hetkeksi – olet jo pitkällä

On helppo vilkaista vierelle ja huomata vain sen, mitä toisella on.

Nopeammat jalat. Varma potku. Enemmän peliaikaa tai isompi rooli.

Vielä helpompaa on katsoa itseään ja ajatella: en ole tarpeeksi. En vielä valmis.

Me vertaamme. Vaikka todellisuudessa jokaisen matka on oma.

Meissä elää halu mennä eteenpäin, kehittyä, saavuttaa. Se on hyvä asia – mutta samalla siinä piilee riski: saatamme unohtaa nähdä kaiken sen, mitä me jo olemme.

Totuus on tämä: toisen vauhti ei vie sinulta mitään pois.

Toisen onnistuminen ei tarkoita, että sinä olisit epäonnistunut.

Entä jos pysähtyisit hetkeksi?

Et oppinut yhdessä yössä. Et tullut kentälle valmiina.

Mutta olet tullut. Ja olet jatkanut.

Se kertoo enemmän kuin arvaat – sitkeydestä, tahdosta ja kasvusta, joka ei aina näy ulospäin, mutta muuttaa sisältä.

Kun katsot taaksepäin, mitä näet?

Ensimmäisen kosketuksen. Ensimmäisen onnistumisen. Ehkä myös hetkiä, jolloin teki mieli luovuttaa – mutta et luovuttanut.

Olet jo kulkenut pitkän matkan, vaikka välillä tuntuisi, että vasta aloitit.

Kehitys ei tapahdu hetkessä. Se etenee omaan tahtiinsa – välillä harppauksin, välillä pienin askelin.

Mutta jokainen askel vie eteenpäin. Jokainen kokemus vahvistaa.

Vanhempana saattaa joskus miettiä, onko lapsi oikealla tiellä. Riittääkö tuki? Näkyykö kehitys?

Mutta kun pysähtyy ja katsoo taaksepäin – usein huomaa jotain tärkeämpää: ilon, joka on kasvanut pienistä hetkistä, yhteisistä kokemuksista ja ajasta yhdessä.

Tärkeintä ei ole se, kuinka nopeasti kulkee – vaan se, että kulkee.

Omalla tavallaan. Omanlaisella voimalla.

Pysähdy. Hengitä. Katso, miten pitkälle on tultu.

Ei siksi, että matka olisi valmis – vaan siksi, että osaisit arvostaa kaikkea sitä, mikä on jo kannatellut tähän asti.