Maanantain megafoni #6

Maanantain megafoni #6

Se katse katsomossa

On peli tai harjoitus, sade tai aurinko. Kentällä liikkuu pieni tai vähän isompi pelaaja – jännittynyt, yrittävä, keskittynyt. Ehkä onnistuminen on lähellä, ehkä vastustaja vie tilanteen.

Ehkä kentällä kipuillaan, ehkä nautitaan. Mutta kentän laidalla on katse. Ja joskus juuri se katse ratkaisee kaiken.

Vanhemman, isovanhemman tai sisaruksen katse. Sellainen, joka ei vaadi, ei mittaa, ei vertaile.

Vain katsoo.

Näkee.

Lapselle ja nuorelle sillä on valtava merkitys.

Se tuo turvaa: "Minä en ole täällä yksin."

Se tuo rohkeutta: "Joku uskoo minuun, vaikka minä en vielä uskaltaisi."

Se tuo jatkuvuutta: "Tämä kaikki on tärkeää – minulle, mutta myös meille."

Me aikuiset saatamme joskus kuvitella, että suurimmat vaikutukset syntyvät sanoista, ohjeista tai saavutuksista. Mutta usein pysyvin jälki jää jostain paljon hiljaisemmasta. Läsnäolosta. Katseesta. Siitä, että joku näkee – silloinkin kun peli ei kulje tai rohkeus on hukassa.

Ja lapselle se riittää. Ei tarvitse huutaa kentän laidalla ohjeita. Ei analysoida peliä kotimatkalla puhki. Riittää, että on siinä. Että katsoo.

Että on mukana tässä matkassa– ei tuloksen takia, vaan yhteisten hetkien vuoksi.

Joskus se katse on ainoa, mitä lapsi etsii. Ja se voi olla kaikki, mitä hän tarvitsee.